Kokki Kolmosen palkinto lähiruuan pioneeri Mirja Hellstedtille

Pirjo Toikkanen, Jaakko Kolmonen ja Mirja Hellstedt

Jaakko Kolmosen rahasto myöntää Kokki Kolmosen palkinnon 2015 sekä Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja Mirja Hellstedtille että kotitalousopettaja, ruokatoimittaja Pirjo Toikkaselle terveellisen suomalaisen ruokakulttuurin edistämisestä.

Mirja Hellstedt – innostava viestijä ja lähiruuan pioneeri

Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja, MMM Mirja Hellstedt on innostava suomalaiseen ruokakulttuuriin liittyvien tietojen, taitojen ja myönteisen asenteen vahvistaja. Hän on tuottanut runsaasti erilaisia oppimateriaaleja sekä järjestänyt koulutuksia, lähiruokamessuja ja -seminaareja.

Mirja Hellstedt on ollut luomassa valtakunnallisia ja alueellisia menukonsepteja ravintoloille työskennellessään pitkään Ruokatieto Yhdistyksessä. Hän on taitava verkostoija, joka on vahvistanut sesonginmukaisten raaka-aineiden, luonnontuotteiden sekä pienyrittäjien tuotteiden käyttöä ammattikeittiöissä.

“Ammattilaisten kohtaamisissa olen saanut paitsi huikean yhteistyöverkoston, myös parhaimmat eväät, tahtotilan ja voiman asioiden eteenpäin viemiseen ja vaikuttamiseen”, Hellstedt kertoo.

Ruokamatkailun kehittämisessä Mirja Hellstedt on tehnyt pioneerityötä. Nykyisessä tehtävässään Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtajana hän jatkaa suomalaiseen ruokakulttuurin kehittämistä sekä kuluttaja- että yritysneuvonnan saroilla.

Pirjo Toikkanen – Rouva Kasvis

Kotitalousopettaja Pirjo Toikkasella on mittava ura ruokatoimittajana ja terveellisen ruokakulttuurin edistäjänä, etenkin kasvisten käytön puolestapuhujana. Hän on työskennellyt paitsi ruokatoimittajana, myös asiantuntijatehtävissä kaupan ja elintarviketeollisuuden palveluksessa sekä Kotimaiset Kasvikset ry:n viestintäpäällikkönä.

”Sesongin ja ravitsemussuositusten mukainen sekä lähiruokaan ja kasviksiin painottuva ruokavalio ovat työni perusta ja sydämenasiani”, Toikkanen sanoo.

Pirjo Toikkanen on kunnostautunut monipuolisten ruokajuttujen laatijana, joita on julkaistu useissa eri lehdissä.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen kirjan Maista metsä, löydä luonto - kokataan yhdessä lasten kanssa julkaisun reseptit ovat myös Toikkasen käsialaa.

Rahaston pääoma syntymäpäivälahjoituksista

Jaakko Kolmosen rahasto myöntää Kokki Kolmosen palkinnon vuosittain kahdelle ruokakulttuurin saralla ansioituneelle tekijälle. Kumpikin palkinto on 3 000 euroa.

Tällä kertaa palkinnot jaettiin Helsingin messukeskuksessa Kevätmessuilla 2015, missä myös lähi- ja luomuruoka ovat yksi teemoista.

Jaakko Kolmosen ruokakulttuurirahasto on perustettu Alfred Kordelinin yleisen edistys- ja sivistysrahaston yhteyteen opetusneuvos, keittiömestari Jaakko Kolmosen aloitteesta vuonna 1994.

Ruokakulttuuripalkinnonsaajat valitsee lautakunta, johon kuuluvat Marttaliitto, Kotitalousopettajien liitto – Hushållslärarnas förbund, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ja Suomen Keittiömestarit yhdessä rahaston puheenjohtaja Jaakko Kolmosen ja Alfred Kordelinin säätiön edustajan kanssa.

Jaakko Kolmosen rahasto on Suomen suurin ruokakulttuurin alan rahasto. Rahaston pääoma on karttunut Jaakko Kolmosen 50-, 60- ja 70-vuotispäivien muistamisista. Kordelinin säätiö tuplaa rahastoon annetut lahjoitukset.    
 

Jaa

Ajankohtaista

Ota yhteyttä